perjantai 28. marraskuuta 2014

Rauhaa ja hiljaisuutta

Ensinnäkin, lämmin kiitos upeista, ihanista ja kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen. Vertaistuki ja kaikki muukin tuki on niin korvaamatonta ja auttaa paljon jaksamaan!

Pojat lähtivät juuri ajamaan kohti Pohjanmaata. Tavoittena siis päästä autolla perille näin Nooan unien aikaan. Itse heräsin tänä aamuna aivan kamalan flunssaisena. Minulla oli siis kova flunssa reilu kuukausi sitten, siitä jäi tukkoisuus ja nuhaisuus kolmeksi viikoksi. Nyt ehdin noin viikon olla kunnossa, kunnes tämä uusi tauti iski.

Tästä alkaa nyt siis omaa aikaa aina sunnuntaihin iltapäivään/alkuiltaan asti. Olen miettinyt kaikenlaista puuhaa ompeluhommista vessan pesuun, sisustukseen ja leipomisiin, mutta juuri nyt ainut mitä kykenen ajattelemaan, on sohva+peitto -yhdistelmä.

Ja jos minua jossain onni on potkaissut, niin tuon aviomiehen valinnassa. Voitteko kuvitella; tuossa ne hetki sitten tulivat kauppareissulta ja sain yhden paketin, jonka sai avata tänään ja kirjekuoren, jonka saa avata huomenna. Niin, ja viinipullon :)


Rasia oli täynnä aivan käsittämättömän hyviä Caffin käsintehtyjä suklaakonvehteja (jotka on ihan sikakalliitakin!!), joten melkein kyynel silmässä täällä nyt mietin, kuinka onnekas olen, kun tätä tällä hetkellä vähän rankkaa taaperoelämää minulla on jakamassa tuommoinen uskomattoman hyväsydäminen, pitkäpinnainen ja ajattelevainen mies.

Mutta nyt, peitto päälle, telkkarista hömppää, teetä mukiin ja suklaat käden ulottuville!


2 kommenttia:

  1. Oi mikä ihanan romanttinen mies! Tuollasista kirjeistä sa vaan haaveilla normi vaimo :D Vietähän oikeen mukava päivä tänään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, en ymmärrä miksi kommentointi nykyisin niin usein on "jumissa".. Vähän siis myöhässä; KIITOS :) Oli kyllä ihanaa ja tuntuu että taas on enemmän poweria ottaa pojat kohta vastaan kotiin!

      Poista