maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vauvaelämää

Eilen oli niin mukava päivä ja sen lisäksi totesin, että vaikka kuinka yritän kirjoittaa päiväkirjaan Nooan tekemisiä ja oppimisia, niin en vaan saa sitä aikaan. Siispä paluu takaisin blogin pariin :) Tämä sähköinen päiväkirja kerätköön nyt muistoja vauvavuodelta. Tai siltä 6,5 kuukaudelta, mitä sitä on enää jäljellä :)

Tosiaan, eilen aamulla otettiin lentävä lähtö lentokentälle. Meidän ihanat ystävät, Nooan kummiperhe, muuttivat Kaliforniasta takaisin Suomeen ja oltiin luvattu mennä heitä kentälle vastaan. Lento New Yorkista oli aikataulutettu laskeutumaan 8:50, joten mietittiin, että riittää kun lähdetään tästä 8:40. Kello 8:10 Nooa nukkuu (ensimmäisiä päiväuniaan), Juhis nukkuu, minä kurkkaan finavian sivuilta, että onkohan lento ajallaan vai kovastikin myöhässä. WTF, se on just laskeutunut!!! Melkein tunnin etuajassa!!

Juhis hereille, Nooalle kamppeet valmiiks. Nooa hereille. Juhis putsaamaan autoa lumesta. Nooa turvakaukaloon, kassi olalle, kipikipi alas, hyps autoon ja kuinka ollakaan, olimme ihan ajoissa banderollin kanssa portilla ystäviä vastassa!

Maailman toiselta puolelta palanneet ja kaksi riemuidioottia

Puolen päivän aikaan kävin ystävien luona brunssilla ja siellä kuulinkin pari mehevää uutispommia; kyseiset ystävät muuttavat Nummelaan ja heidän hyvä ystävänsä odottaa vauvaa. Wohou!

Iltapäivällä suuntasin vielä Espooseen (kyllä vain, meitsistä on tullut ihan peloton, urhea, reipas ja iloinen autoilija!) hyvän ystävän pojan kaksivuotissynttäreille. Sinne meidän oli tarkoitus mennä koko perhe, mutta kun saimme tietää, että siellä 4kk ikäinen pikkusisko on flunssassa, teimme päätöksen, että pojat jäävät kotiin, sillä tänään meillä on tärkeä lääkärikäynti edessä.

Lähdemmekin tästä pikkuhiljaa kohti Itäkeskusta ja sinne Pikkujättiin "viettämään päivää". Pääsemme vihdoin testaamaan Nooalta mahdollista maitoallergiaa. Olemme nyt olleet 2,5vk maidottomalla (eli Nutrilon Peptiä) ja pojan vointi on kyllä tässä ajassa paljon rauhoittunut. Itse siis kyllä veikkaan tuota allergiadiagnoosia. Tosin, testi tehdään kaksoissokkona, eli tänään saamme maitoa A ja viikon päästä maitoa B. Vasta sitten pystymme näkemään varmuudella tuloksia.

Hiphei, näinhän tämä muistojen kirjoittaminen taas käy paljon luontevammin, kuin kynällä ja paperilla! Ja saavatpahan kauempana asuvat Nooan mummi, kummi ja tätikin seurata tätä(kin) kautta Nooan elämää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti