maanantai 17. maaliskuuta 2014

Maitoaltistusta

Tänään siis käytiin viettämässä viisi tuntia Pikkujätissä maitoaltistuksen merkeissä. Nooa sai tosi selvät reaktiot, mutta lääkärin päätös oli, että altistusta jatketaan vielä kotona. Itse olin päätöksestä vähän ihmeissäni, koska oireet olivat niin selvät. Toisaalta ymmärrän, että maitoallergiadiagnoosi on ihan vakavasti otettava juttu, eikä niitä jaeta kuin karkkeja penkkaripäivänä. Toivotaan, että pian saadaan selvyyttä asioihin!


Olen tosi onnekkaassa asemassa, kun Juhis pystyy olemaan töidensä puolesta niin paljon kotona. Esimerkiksi tänään lääkärireissulla oltiin molemmat. Se tarkoitti myös, että maitoannosten välissa molemmat sai vuorotellen vähän vapaa-aikaa. Itse maksimoin puolen tunnin ilottelun hakemalla jäälattea ja tekemällä pieniä shoppailuja. Pirteä t-paita kevääseen ja taas yhdet college-housut. Päivässä kun niitä kuluu aika monet.. puklu puklu puk ja pisu pisu pis..


Hyvää yötä, jäämme jännityksellä odottamaan huomista!

2 kommenttia:

  1. Heeiii, kaveriiiii, ihanaa kun olet palannut kirjoittamaan! :) Sun blogikirjoituksia oli jo kova ikävä!

    VastaaPoista