sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Puistoa ja visiitti NKL:lle

Kesän teemasana tuntuu olevan puisto: puistojoogaa (3x check), puistojumppaa (2x check), puistokirppis (check), puistopiknik (check).

Viimeviikolla ihana ystäväni tuli takaisin viiden viikon reissusta ja juhlittiin piknikin merkeissä hänen synttäreitään. Oli kerrassaan oikein superisti mukavaa <3


Perjantaina "pääsin" myös tutustumaan Naistenklinikalle, sillä kävimme siellä pienessä tarkistuksessa, että vauvalla on kaikki hyvin. Hän kun oli niin kovin kovin vähäliikkeinen parin päivän ajan vielä loppuviikostakin, niin olimme kaikki sitä mieltä (no, pikkuiselta oli kyllä hankala kysyä), että parempi käydä tarkistamassa asia. Tunnin syke-/liikeseuranta osoitti, että huolta ei tarvitse kantaa.

Ja hei WAU toi Naistenklinikan uudistettu osa! Niin hieno paikka. Ja taas kerran maailman ystävällisin, ihanin kätilö! Miettikää, kun joka kerta kun menet lääkäriin, sinut ottaisi vastaan iloisesti hymyilevä ihminen, joka tulee hakemaan sinut jo heti ilmoittautumispisteeltä (ja puhelimessa vielä sanottiin, että saattaa joutua odottamaan, pah), osoittaa, että hänellä ei ole mihinkään kiire, kyselee, kuuntelee, rauhoittelee ja kertoo vastauksen kaikkeen, mikä mieltäsi painaa.

Juhis mietti käynnin lopussa, että ostetaanko kotiin sellainen vauvan sykeseurantalaite (just kidding). Mä mietin, että ostetaan kotiin se kätilö (not entirely kidding).
:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti