keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kallion puistokirppis

Eilisellä puistokirppiksellä Katri Valan puistossa oli ihana tunnelma! Upea sää, tosi ystävällisiä ihmisiä ja paras mahdollinen paikka ihmisbongailuun. Totesin, että olen aika tylsä ja vanha, mitä tyylillisesti tulee "nykyajan nuorisoon" :) Niin super ihania ja persoonallisia vaatteita, asusteita, meikkejä ja hiuksia ihmisillä tuntui olevan. Sekä päällään, että myynnissä. Perus hipsteribloggarityylejä, 70-lukua, paljastavaa ja peittävää, valtavaa tupeerattua tukkaa ja lyhyttä poikatukkaa. Mun suosikit oli tietenkin kaksi lolita-tyyliin pukeutunutta tyttöä. *^^* nippon <3 <3 <3


Eilen tuli myös juteltua useamman tuntemattoman naisen kanssa odotuksesta ja lapsista. Ihana, miten tämmöinen maha yhdistää ihmisiä. Vaikka kyllä muutenkin täällä pohjolassa saisi ihmiset enemmän jutella toisilleen ja ottaa kontaktia - uskon, että meillä kaikilla olisi siten paljon kivempi olla :)

Ihanaa on myös se, että parin hiljaisemman päivän jälkeen pikkukinyo on taas elämöinyt masussa enemmän. Pyörimisiä ja potkuja on taas tullut entiseen malliin. Ei sillä että olisin jo ehtinyt huolestua. Ei sillä, että olisin jo soittanut Naistenklinikan päivystykseen. Ei sillä, että olisin ehtinyt parit hormooni-surku-itkut asiasta (ja niistä pahimmista uhkakuvista) ottaa. Ehei. Not me.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti